sunnuntai 14. elokuuta 2016

Baltic Princess 11-12.08.2016

Moi!


Olen nyt hetken aikaa kerennyt asustelemaan täällä Turussa ja väkisinkin sitä alkaa haluta heti lähtemään Itämeren aalloille nyt kun on näin hieno mahdollisuus.

Edellisestä risteilystä Baltic Princesillä olikin kulunut jo noin vuosi aikaa ja nyt pääsin sitten viimein lähtemään. Varasin tämän matkan noin viikko ennen lähtöpäivää ja käytin samalla myös hieman Club One-bonuspisteitä.

Valitsin hytiksi tällä kertaa A-Premiumin joka oli mielestäni erittäin viihtyisä sekä hytin hintaan sisältyi myös erikoisaamiainen Grill House-ravintolassa. :)

Saavuin Turun Silja Terminaalille hieman klo 19 jälkeen ja samalla seurailin kun Baltic Princess saapui satamalaituriin. Laitoin pyöräni pyöräparkkiin ja menin terminaaliin. Huomasin myös Turun terminaalille tulleet lähtöselvitysautomaatit joita päätin kokeilla ensimmäistä kertaa ja kyllä se lähtöselvitys hoitui näinkin ihan hyvin.
Lähtöselvityksen jälkeen menin odottelemaan laivaan pääsyä ylös Cafe Siljaan ja kahvilasta menin sitten alas ihmismassaan juuri ennen kuin portit aukesivat.

Muumipeikko sekä risteilypäällikkö olivat toivottamassa uusia matkustajia tervetulleiksi Baltic Princesille. Suuntasin sitten infoaulasta tuttuun tapaan suoraan hytin luo joka sijaitsi 9.kannella.
Jätin matkatavarani hyttiin ja suuntasin ylös aurinkokannelle nauttimaan ihanasta ilta-auringosta sekä Ruissalosta. Sainkin heti napsittua erittäin hienoja kuvia.

Kunnes laiva oli ohittanut kokonaisuudessaan Ruissalon lähdin katselemaan mistä saisi jotain syötävää. Menin tällä kertaa viihtyisään Cafeteriaan jossa nautin maittavan lämpimän ruoan sekä käytin samalla laivan kuohuviinikupongin jolla sai kuoharin hintaan 4,50€.

Syönnin jälkeen menin viereiseen Iskelmäbaariin moikkaamaan siellä töissä olevia kavereita. Tämän jälkeen yksi laivan baarimestareista valmisti minulle herkullisen cocktailin jonka nautin karaokea katsellessani. Vietin aikaa Iskelmäbaarissa Starlight Palacen shown alkuun saakka joka alkoi klo 23.30. Katsoin showta erään viihdepuolen työntekijän kanssa ja show oli mielestäni erittäin vakuuttava. :)

Keskiyön shown jälkeen menin ulkokannelle katselemaan Långnäsin satamassa käynnin. Tämän jälkeen siirryin pikkuhiljaa kohti hyttiä ja suunnittelemaan nukkumaan menoa. Aamulla heräilin hieman ennen kuin laiva saapui Värtanin satamaan.

Ennen erikoisaamiaiselle menoa kävin katsomassa aurinkokannella kun laivaan lastattiin uusia rekkoja. Erikoisaamiainen on kyllä ihana kokemus johtuen mm. pienemmästä hälinästä mikä on yleensä normaalilla meriaamiaisella. Aamiaiselle tultaessa saa myös lasin kuohuvaa mikä on myös todella hieno juttu. :) Huomasin myös, että laivan kapteeni oli myös samaan aikaan aamiaisella päällystön pöydässä jossa oli koristeena upea Silja Linen lippu.

Hitaan aamiaisen jälkeen kävin hakemassa hytistä järjestelmäkamerani ja suuntasin aurinkokannelle kuvailemaan ja odottelemaan, että Silja Serenade ja Romantika tulevat vastaan saaristossa. :)
Ilma oli kuvaamiselle mitä mainioin ja sain paljon hienoja aurinkoisia kuvia.

Keli oli mitä parhain ja oli mukavaa vain pelkästään olla aurinkokannella ja nauttia saariston upeista maisemista. Maarianhaminassa käynnin aikana olin laivan peräosassa ja tuli tietysti otettua muutama kuva Galaxysta.

Maarianhaminassa käynnin jälkeen menin päiväkahville Cafeteriaan ja menin ikkunapaikalle mistä sain samalla katsella maisemia. :) Iltapäivä meni kahvin jälkeen pitkälti aurinkokannella ja kierrellessä laivan myymälöissä.

Tulin vielä viimeisen kerran aurinkokannelle kun olimme Ruissalossa ja saapumassa takaisin Turkuun. Juttelin hetken aikaa Baltic Princesin konepäällikön kanssa kannella ja tämän jälkeen menin pikkuhiljaa hakemaan reppua hytistä ja risteily alkoi olla lopuillaan, mutta uusia on aina tulossa. :)

Maihinnousuputkessa kävellessäni näin jo kuinka uudet risteilymatkustajat odottivat terminaalissa matkan alkamista. Laitan tähän alle kuvasarjan reissustani.

Seuraava risteily tulee varmaan olemaan samalla laivalla tai Serenadella syksyllä kunnes olen täyttänyt 20-vuotta. Juhlistan sitä risteilyn muodossa. :)


Silja Linen logo komeilee hienosti terminaalilla.

Uusi lähtöselvitysautomaatti.
Baltic Princesin risteilyohjelma.
Hyttini oli tosiaan tämä erittäin viihtyisä A-Premium.
Innokas risteilijä valmiina reissuun. :)
Heti satamasta lähdön jälkeen alkoi maisemien ihastelu.
Ei näihin näkymiin kyllästy ikinä.
Ja hienot maisemat jatkuvat.



Tälläisenkin otoksen sain ikuistettua. :)
Ilta alkoi hämärtymään näin rauhoittavaan maisemaan.

Herkullinen drinkki. :)

Grill Houseen tullessaan sai ottaa mukaansa lasin laivan kuohuviiniä.
Erikoisaamiainen oli erittäin maittavaa.
Aamu alkoi näin hienossa auringonpaisteessa.
Auringonsäteet tulivat upeasti mukaan kuvaan.

Serenaden savupiippuhan se sieltä pilkistää. :)
M/S Silja Serenade.
M/S Silja Serenade.
Serenade on suosikkilaivani.
Tässä vielä yksi kuva Serenadesta.
Romantika tuli myös vastaan tuttuun tapaan.
M/S Romantika.
M/S Romantika.
Matkalla kohti Maarianhaminaa.
Aluksen perävanasta saa aina upeita kuvia.

Tässä lähestytäänkin jo Maarianhaminaa.
Galaxy peruuttelemassa laituriin.
Tässä taas me peruutellaan laituriin.
M/S Galaxy Maarianhaminassa.
Upea merimaisema taas jälleen kerran.
Tässä lähestytään jo Turkua ja hieno risteily alkaa olla takanapäin.
Kannattaa nauttia aina risteilyn viimeisistä hetkistä.
Kiitos Baltic Princesin porukalle upeasta matkasta!
Me näemme taas ihan lähiaikoina. :)