tiistai 23. toukokuuta 2017

Silja Serenadella 18.-20.05.2017


Moi!

Päätin lähteä katsomaan Tukholman kevättä suosikkilaivani Silja Serenaden kyydissä. Tukholmaan oli luvattu perjantaiksi aivan mahtavaa säätä joten oli hieno mahdollisuus lähteä kiertelemään Tukholmaa kevyillä vaatteilla. Erittäin mukavaa vaihtelua Suomen ihmeellisiin kevätilmoihin.

Juna saapui Helsinkiin noin kahden aikoihin ja laivan lähtöön oli vielä 3 tuntia. Kiertelimme kummisedän kanssa hetken aikaa Stockmannilla ja Esplanadin puistossa. Lisäksi kävimme laittamassa nimemme presidentti Mauno Koiviston muistoa kunnioittaen kaikille avoinna olleeseen surukirjaan. Hetken saimme jonottaa kirjoitukseen mutta onneksi meillä oli vielä hyvin aikaa.

Olympiaterminaalille saavuttuamme teimme lähtöselvityksen tällä kertaa automaatilla joka tulostaa hyttikortit johtuen tiskeillä olleista jonoista. Tämä nopeutti huomattavasti toimintaa, suosittelen kaikille! Matkustimme A-luokan hytissä yhdeksännellä kannella joka olikin laitettu Muumi-värityksiin.

Serenaden irtauduttua laiturista menimme katselemaan syömistä Fast Lane-ravintolasta ja pienen tuumimisen jälkeen valitsin tutun ja turvallisen Angus Burgerin joka oli tälläkin kertaa erittäin hyvää jä täyttävää. Nyt pystyimme lähteä katsomaan vatsat täynnä Old Port Pubiin Suomen ja USAn välistä puolivälieräottelua joka päätyi onneksi Suomen voittoon, mutta olihan siinä taas jännitettävää. 3.erän katsoin samalla kun olin moikkaamassa porukkaa alhaalla laivan varastossa.

Illan aikana ihastelin vielä kaunista Suomenlahtea sekä ostimme infosta liput valmiiksi bussimatkaa varten Värtanista Tukholman keskustaan. Keskiyöllä katselin vielä Mother Africa-showta joka kyllä vakuutti erilaisuudellaan.

Suunnistimme seuraavana aamuna heti herättyämme meriaamiaiselle Grande Buffettiin ja syödessäni näin kun Baltic Princess kohtasi meidät saaristossa. Sopivan täyteläisen aamiaisen jälkeen jaksoi hyvin kierrellä päivän Tukholmassa. Nautiskelimme vielä ennen satamaan saapumista laivan kannella upeasta alkavasta päivästä.

Bussit keskustaan odottelivatkin jo terminaalin pihassa ja pääsimme nousemaan suoraan kyytiin ja matka kohti Cityterminaalia alkoi. Kävelimme kohti Kuninkaanlinnan seutua ja matkan aikana tuli jo niin kuuma, että oli pakko ottaa jäätelötötteröt kioskista. Kyllä teki hyvää. Istuimme kauniissa puistossa ja nautimme jäätelöt. Lähdimme keskustasta muutaman kauppakeskuksen kautta takaisin laivalle aikaisemmin koska halusin viettää laivassa aikaa satama-aikana ja ottaa rennosti sielläkin.

Kansibaarikin oli avoinna laivan yläkannella joten mikäpäs siellä aurinkokannella ollessa. Koko illan saaristossa oli ihanan lämmintä ja aika vierähtikin yläkannella suurimmaksi osaksi. Ruokapaikaksi valitsimme El Capitanin ja tilasin maukkaita BBQ-ribsejä. Tykkään nykyisin tilata mieluummin yhden annoksen kuin että menisin ahmimaan mahan täyteen Buffetin puolelle.

Illan aikana kävin tsekkaamassa hetken aikaa mm. karaokea ja tekemässä muutamia ostoksia myymälässä. Muuten loppuristeily meni kierrellessä yleisesti laivassa. Katselin myös laivan keulaosassa kun laiva ohitti Furusundin kapeikon.

Aamulla Helsinkiin saavuttaessa oli sielläkin kiva ilma ja meillä oli muutama tunti aikaa viettää aika kaupungilla ennen paluujunan lähtöä. Kävimme mm. Allas Sea Poolin luona ja nauttimassa aurinkoisesta ilmasta.

Ihan huippureissu oli taas jälleen kerran, iso kiitos Seren porukalle!

Silja Serenade Eteläsatamassa odottamassa meitä kyytiin.
Helsinki jäi taakse.


Suomen jääkiekko-ottelua jännittämässä.
Suomenlahdella oli rauhallinen ilta.
Näkymä laivan peräkannelta.
Näkymä laivan ulkokannelta.
Illasta muodostui hienon näköinen.
Kyllä tästä näkymästä nauttii.
Aamulla Tukholmassa.
Upea aurinkoinen aamu.
Auringosta nauttimassa peräkannella.
Hienon näköistä Tukholman keskustaa.
Ihmisiä oli paljon liikkellä näin kauniina päivänä.
Näin upealta näytti Kungsträdgårdenilla.
Kungsträdgården.


Kaupungilta palattuani menin kuvailemaan laivaa.
Serenade oli vaihteeksi laiturissa toisinpäin maalaustöiden vuoksi.
Baltic Queen & Silja Serenade.
Laivalle palattuani käytin kuohuviinikupongin.
Ylhäällä laivan aurinkokannella.
Promenade myöhään illalla.
Tässä ollaan jo saapumassa takaisin Helsinkiin.
Allas Sea Pool.
Silja Linen 60-vuotis juhlasuklaita.


60-vuotisjuhlan drinkkilasi muistoksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti